Uutiset

Palokuntanuorten suurleiri suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä

23.06.2020

Palokuntanuorten suurleirin 2022 valmistelut on aloitettu. Odotettavissa on vahvasti ajassa kiinni oleva leiri, jonka toteutuksessa tulee olemaan uusia ja innovatiivisia elementtejä. Uudellamaalla järjestettävä leiri on myös erinomainen näyteikkuna palokuntaharrastukseen. Leiriä tehdään yhdessä nuorten kanssa ja laajasti palokuntalaisia osallistaen. Leiri toteutetaan perinteisesti palokuntalaisten huikealla talkootyöllä ja monipuolisella osaamisella. Tähän työhön tarvitaan vapaaehtoisia ja saumatonta yhteistyötä.

"Nyt on hieno mahdollisuus yhdistää palokuntanuoria ja palokuntalaisia ympäri Suomen ja rakentaa tapahtuma, missä kaikki viihtyvät ja kokevat unohtumattomia elämyksiä. Uskon, että keskustelemalla avoimesti ymmärrämme paremmin, mitä leiriltä toivotaan ja pystymme siten vastaamaan toiveisiin", toteaa leirin 2022 projektipäälliköksi valittu Valtteri Tervala.

"Leirit ovat iso osa palokuntanuorisotoimintaa. Suurleirillä kohtaavat eri alueiden toimintakulttuurit, joita sovitellaan parhaalla mahdollisella tavalla yhteen. Nuoret ja koulutus pidetään vahvasti leiritoiminnan keskiössä ja pelkän infran rakentamisen sijaan, halutaan kehittää leiriä myös sisällöllisesti", jatkaa leiripäälliköksi nimetty Samuel Siliin.

Kesän 2022 suurleiriä valmistelevat yhteistyössä Finlands Svenska Brand- och Räddningsforbund, Helsingin Pelastusliitto ja Uudenmaan Pelastusliitto.

Lisätietoja:  Projektipäällikkö Valtteri Tervala, 050 530 5124

23.06.2020Palokuntanuorten suurleiri suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä
12.06.2020UPL:n kesäkirje 2020 palokunnille ja jäsenistölle
02.06.2020Liiton kevät- ja syyskokoukset 2020
20.05.2020Tiedote suurleirin 2022 järjestämisestä 20.05.2020
13.05.2020Uudenmaan Pelastusliitolle laaditaan viestintästrategiaa - osallistu kyselyyn ja vaikuta!
07.05.2020Nuorisotyön korona-ajan tapahtumakalenteri
07.04.2020Uuden toiminnanjohtajan Teresa Pentikäisen esittely
06.04.2020Teresa Pentikäinen on valittu Uudenmaan Pelastusliiton uudeksi toiminnanjohtajaksi
03.04.2020Ryhmänjohtajakurssi (entinen Yksikönjohtajakurssi) on avattu ja toteutuu etäopetuksena.
02.04.2020Kaipaatko tekemistä tai ohjeita poikkeusolojen palokuntatoimintaan?

Siirry arkistoon »