Uutiset

UATP - Uusi autotekniikka tutuksi pelastustoiminnassa -opintopäivä 1.12.2018

22.10.2018

Liikenteessä on jo tuhansia uutta teknologiaa käyttäviä autoja, niistä valtaosa liikkuu Uudenmaan alueella. Sopimuspalokuntien todennäköisyys joutua liikenneonnettomuuspaikalle, jossa osallisena on kaasua tai sähköä käyttävä ajoneuvo, kasvaa jatkuvasti. Perinteisiin polttoaineisiin olemme keikoilla tottuneet, mutta tieto uusista energialähteistä on vähäisempää.

Uudenmaan Pelastusliitto järjestää sopimuspalokunnille opintopäiviä koko toimialueellaan vuoden 2019 aikana. Niiden päivämäärät julkaistaan vuoden 2019 alussa.

Opintopäivän aikana opitaan tunnistamaan uutta energiaa käyttävät ajoneuvot, tutustutaan autojen kaasu- ja sähkötekniikkaan sekä pelastustoiminnassa huomioitaviin turvallisuusasioihin. Aiheisiin perehdytään teoriaopetuksessa sekä tutustumalla käytännössä kaasua ja sähköä käyttäviin ajoneuvoihin sekä niiden teknisiin komponentteihin.

Opintopäivään voi osallistua enintään 30 oppilasta. Paikkana on KUP-pelastuskeskus Helsinki-Vantaan lentoaseman tuntumassa (asema 3). Opintopäivä toteutetaan lauantaina 1.12.2018 klo 9:00 – 13:45. Osallistua voi kaikkien Uudenmaan Pelastusliiton jäsenpalokuntien hälytysosaston jäsenet. Oppilaat valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä, mutta palokuntien välistä tasapuolisuutta noudatetaan. Tämä tarkoittaa sitä, että yhdestä palokunnasta eivät välttämättä kaikki pääse tällä kertaa mukaan. Ilmoittautuminen päättyy 16.11.2018.

Opintopäivälle hyväksytyille lähetetään saapumisohjeet ilmoittautumisajan päätyttyä. Oppilasmaksuna veloitetaan kevyestä ruokailusta aiheutuvat kustannukset koulutuspäivän jälkeen palokunnalle lähetettävällä laskulla. Ruokana on täytetty sämpylä/patonki ja virvoitusjuoma.

Ilmoittautuminen Hakan kautta.

Lisätietoja opintopäivästä antaa Aulis Partanen aulis.partanen[at]upl.fi

24.10.2018Kutsu jäsenille liiton syyskokoukseen 28.11.2018
06.11.2018Softshell-takkeja lisää myyntiin!
24.10.2018NOJ-kurssi tammikuussa
22.10.2018UATP - Uusi autotekniikka tutuksi pelastustoiminnassa -opintopäivä 1.12.2018
11.10.2018Palokuntanaisten henkisen tuen koulutus 1.12.2018
10.10.2018Some -koulutusta palokuntanaisille ja -veteraaneille 27.11.2018
10.09.2018Kutsu Panu CUP 2018 -turnaukseen
10.09.2018Jussin Malja 2018 tulokset
31.08.2018Pelastuslaitosten viestintäkäytännöt
17.08.2018UPL uutiskirje - tämä lähti meilinä palokuntiin 17.8.

Siirry arkistoon »