Harrastusmerkkiohjeet

Harrastusmerkit myönnetään palokunnan anomuksesta, anomuksessa tulee mainita saajan nimi ja syntymäaika sekä saavutetut harrastustunnit.

Suurluokan ja mestariluokan merkin anomuksessa tulee ilmetä lisäksi, minkä ajanjakson aikana tunnit ovat kertyneet.

Merkit myöntää toiminnanjohtaja.

Harrastusmerkkisääntö

III-luokka50 h
II-luokka200 h
I-luokka400 h
Valioluokka800 h
Ansioluokka1 500 h
Erityisansioluokka3 000 h
Suurluokka5 000 h
Mestariluokka10 000 h

Suurluokan ja mestariluokan merkit voidaan myöntää myös erittäin merkittävästä toiminnasta vapaaehtoisessa palokuntatyössä. Tällöin merkin myöntäjänä on SPEK:n hallitus.

Harrastusmerkkianomus_sähköinen

Palveluvuosimerkit

  • Palvelusvuosimerkkejä jaetaan palokuntapalvelusvuosien perusteella.
  • 5 ja 10 vuoden palvelusta annettavat palvelusvuosimerkit ovat pronssin värisiä,
  • 15 ja 20 vuoden palvelusvuosimerkit ovat hopeanvärisiä.
  • 25 ja sitä useammasta palvelusvuodesta annettavat merkit ovat kullanvärisiä.

Vain yhtä palvelusvuosimerkkiä pidetään kerrallaan. Palvelusvuosimerkki kiinnitetään oikean rintataskun yläpuolelle keskelle, tai useamman samassa paikassa pidettävän merkin ollessa kyseessä, äärimmäiseksi vasemmalla.

Merkkejä ei tarvitse anoa. Tilaukset merkeistä lähetetään pelastusliiton toimistoon. Harrastus- ja palvelusvuosimerkkien hinnat ovat nähtävillä Länsi-Suomen Pelastusalanliiton sivuilla. Merkit tilataan UPL:n kautta ja LsPel lähettää merkit sekä laskun suoraan palokuntaan.

Hinnat

AnsiomitalitHinta
UPL Erityisansioristi151 eur
UPL Ansioristi118 eur
SPEK Am I76 eur
UPL I68 eur
SPEK Am75 eur
UPL II48 eur