Uutiset

Kutsu Jussin Malja -kilpailuun

10.08.2017

Uudenmaan Pelastusliiton nuorisotyön Jussin Malja -kilpailu järjestetään lauantaina
9.9.2017 Kauniaisissa osoitteessa Asematie 19, 02700 Kauniainen.

Kilpailu alkaa ilmoittautumisella klo 09.30. Varsinainen kilpailu alkaa klo 10:00, jonka
jälkeen ilmoittautumisia ei enää oteta vastaan.

Kilpailun päättyminen riippuu ilmoittautuvien joukkueiden määrästä, noin ajankohta
ilmoitetaan kilpailun alkaessa.


Yleistä
Jussin Malja on pimeä kilpailu, jossa kilpailurataa ei julkaista ennakkoon.
Kilpailun säännöt on uudistettu vuonna 2016, joten tutustukaa tarkkaan uusiin sääntöihin.
Mitään isoja muutoksia sääntöihin ei ole tehty, vaan niihin on muutettu jo aikaisempina
vuosina käytettyjä asioita joita säännöissä ei ollut aikaisemmin erikseen mainittu.
Uudistetut säännöt TÄSTÄ. Myös vuonna 2016 kilpailtiin näillä uusilla säännöillä.

Huomioittehan, että kilpailujoukkueiden jäsenten ja karanteeniin osallistuvien huoltajien
matka-puhelimet ja muut viestivälineet voidaan kerätä kilpailun ajaksi pois.

Joukkue
Kilpailussa on kaksi eri sarjaa 9-13 vuotiaiden ja 14–17 vuotiaiden sarja. Joukkueen
vahvuus on 1+3, joukkueen jäsenet saavat olla kahdesta eri palokunnasta. Kilpailuun
osallistuminen edellyttää täysivahvuista joukkuetta (1+3). Yhdestä palokunnasta saa
osallistua kumpaankin sarjaan vapaa määrä joukkueita, mutta yhden joukkueen jäsen ei
saa kilpailla useammassa eri joukkueessa.

Kuten edellä on mainittu, kilpailujoukkue voi koostua myös kahden eri palokunnan
nuorista. Tällainen joukkue kilpailee tasavertaisesti yhdestä palokunnasta koostuvan
joukkueen kanssa. Varsinaisten joukkueiden lisäksi on mahdollisuus tuoda ns. 0 joukkueita
tutustumaan kilpailuun. 0-joukkueet suorittavat rastit kuten muutkin, mutta eivät osallistu
varsinaiseen kilpailuun. Tällä annetaan mahdollisuus palokunnille lähteä tutustumaan
kilpailutoimintaan ilman kilpailun tuomia paineita.

Kilpailuvarustuksena jokaisella nuorella tulee olla palokunnan nuorten harjoitusasu, johon
kuuluu nuorten haalarit, leukahihnalla varustettu kypärä, saappaat ja käsineet. Kaikkia
varusteita on käytettävä koko kilpailusuorituksen ajan. Pudonnut varuste on välittömästi
puettava päälle.

Karanteeni ja vakuutukset
Karanteenissa on tarjolla mehua ja vettä. Ruokailun hoitaa jokainen palokunta itse
haluamallaan tavalla.

Kilpailuun osallistuvia joukkueita ei ole järjestäjän puolesta vakuutettu, jokainen joukkue
vastaa itse vakuutuksista omalta osaltaan.

Kalusto
Jokaisella joukkueella tulee olla mukanaan seuraava kalusto:

- 1 kpl 76mm paloletku.

- 4 kpl 39-51mm paloletkua.

- 1 kpl jako- tai vuorojakoliitin.

- 2 kpl sulkimella varustettu suihkuputki 52mm.


Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen kilpailuun tehdään Haka-rekisterin kautta.
Viimeinen ilmoittautumispäivä on tiistai 5.9, jonka jälkeen ilmoittautumisia ei oteta
enää vastaan.
- Ilmoitathan kumpaan sarjaan nuori osallistuu (9-13 tai 14–17).
Jonkun asian jäädessä epäselväksi, niin soita ja kerron vastauksen.

TERVETULOA KILPAILEMAAN!

Antti Mutikainen
nuorisotyönohjaaja
Uudenmaan pelastusliitto
antti.mutikainen@gmail.com
050 320 1372

10.10.201772 tuntia kouluttaja koulutus
02.10.2017Nuorisotyötoimikunta etsii puheenjohtajaa ja sihteeriä!
26.09.2017Tulevaisuuden johtajia!
05.09.2017Taloyhtiöiden turvallisuusilta Lohjalla
05.09.2017Uusia nuoriso-osaston kouluttajia UPL:n alueelle
10.08.2017Kutsu Jussin Malja -kilpailuun
04.08.2017Talvileirin 2018 leiriorganisaatio haussa!
04.08.2017Hehku 2017 - jälleen kerran onnistunut leiri
13.06.2017Handy girls
09.06.2017Pelastusliitto huolissaan: osaako kukaan enää toimia väestönsuojissa?

Siirry arkistoon »